Sanotaan- aika kultaa muistot. Ainakin mittasuhteet ja välimatkat hämärtyvät. Kartalta katsoen ei näyttänyt kummoiseltakaan huikoselta pitkän viikonlopun patikoinniksi tehdä pikkumutka Nikkaluoktasta jäätiköiden kautta Kebnen huipulle.

Perjantain lähestyminen oli leppoinen ja teltta nousi Fjällstationilta muutama kilometri kohti Tarfalaa, laaksosta nousten horisontaalisesti noin kilometrin verran, vertikaalia noin 100m. Rinkan paino piti mielen todellisuudessa, joten alkuperäinen ajatus nousta perjantaina Tarfalaan saakka sai hylkytuomion aika nopeasti.

Lauantaina liikkeellä noin ysiltä. Muutamassa tunnissa jääputousjäätikön alareunaan, raudat jalkaan ja ylös. Puuhamaa, serakkien ja railojen muodostama jäämuodostelma oli hyvässä kunnossa ja huuteli kovasti rapsuttelemaan jäähakkujen terillä. Tällä kertaa rapsuttelu jäi pelkästään mielikuviin. Matka jatkui ylös Nippe- vuoren harjanteen yli Storgläciernin pohjan kautta ylös Björlingsglaciernille. Jäätiköt olivat melko paljaita, mutta jäätiköllä löytyy aina yllätyksiä ja se pitää mielen nöyränä ja valppaana. Kebnellä oli sesonki ja se tuntui konkreettisesti Östrä Ledein vaijerilla varmistetulla kallio-osuudella – alas oli tulossa 30 ihmisen opastettu retkue. Ohitukset olivat enemmän ja vähemmän näppäriä ja moni kohta tuli lopulta kiivettyä vapaana. Huippumajalta Kebnen huippu oli vajaan vajaassa tunnissa nähty ja koettu. Alas tullessa Storgläciernin ylitys tuntui järkyttävän pitkältä askeleen painaessa kumulatiivisesti nousevalla trendillä. Teltalla takaisin noin 13,5h:n päivän jälkeen ja siinä ei tarvinnut juuri sapuskan jälkeen unta odotella.

Tulipas kokeiltua sitten rinkkajuoksua hieman reilun tunnin verran. Siinä ajassa matka etenee noin 7 km ja loppupäivä varmistetaan hyvin loivaksi. Voipuneena piti rinkka punnita Nikkaluoktassa – 29 kg ”tyhjänä”. Saa siinä sitten juoksennella.