Aamu valkeni miltei kirkkaana. Pojat katselivat ikkunasta ulos kuin Akun veljenpojat konsanaan ja ei aikaakaan kun aamupalat oli popsittu ja suuntasimme kohti päivän seikkailuja. Nousimme ensin Ylläksen huipulle ja piirtelimme päivän ensimmäiset hoidetun rinteen ulkopuoliset jäljet tunturin kupeeseen ja laskimme kohti Kellostapulia. Vuodessa on muutamia päiviä, jolloin vain täytyy haukkoa henkeä ja ihailla luonnon kauneutta. Nyt oli juuri sellainen päivä väreineen ja fiiliksineen. Vapaalaskijan mieli haeskelee pehmeää puuteria ja sitä totta vieköön löysimme. Kellostapuli antoi parastaan ja siitä kertoi alhaalla kamppeita vilkaistaessa, että putakkaa oli pöllynnyt. Skinit pohjiin ja taivalsimme Pirunkuruun. Se sitten ottikin huomaansa siten, että olimme aivan pakotettuja sen kahdesti könyämään. Päivää oli tuossa vaiheessa kulunut jo mukavasti, joten suuntasimme Tapulin ylös ja nautimme viimeiset siivut sananmukaisesti kohti auringonlaskua. Päivän jälkeen hymyä ei saa piikkaamallakaan irti!