Giilavarri
19.2.2011 15.42.17

Viesti ”Pikavisiitti Lyngeniin” –otsikolla kolahti saapuneiden kansioon. Kiireestä huolimatta viesti aiheutti kaiken muun pysähtymisen ja hiiri napsautti viestin auki sillä seurauksella, että torstaina 18.2.2011 yksi kappale Caravellea kulki pakkasen kangistamana kohti pohjoista. Palojoensuun pohjoispuolella pakkasmittari kolahti lukemaan -40, mutta se ei seurakunnan iloa tulevista päivistä yhtään laskenut. Perjantaina olimmekin jo hyvissä ajoin syksyn reissun hyvien kokemusten johtamana Store Kjostindenin juurella skinnaamassa kohti jäätikköä. Kaikesta näki, että vinkka oli käynyt ja lumen pinta oli kovaa alhaalta lähtien. Noin 600 korkeusmetrin jälkeen pääsimme lähelle ylempää jäätikköä vain todetaksemme tuulen hakanneen kovan kuoren lumen pintaan. Kuori kumisi ja murtui selvästi laattoina. Lisäksi vyöryjen jäljet näkyivät selvästi. 3m:n sondi kuoren jälkeen painui kokonaan tavoittamatta kovempaa kerrosta. Päätös oli tuolta päivältä selvä. Palasimme noin 800m:n korkeudelta suorinta tietä alas. Seuraavalle päivälle valitsimme suosituksen perusteella Kåfjordin puolella olevan uuden kohteen Giilavarrin. Korkeutta nyppylällä ei ollut kuin 1163m, mutta tämä kuuleman mukaan olisi ollut tuulelta suojassa. Lyngseidetistä lautalla yli vuonon ja suoraan nousemaan kohti huippua. Suojaisat alarinteet olivat pehmeitä, mutta ylemmille rinteille oli tuuli löytänyt tiensä. Nousimme ohittamamme Norjalaisryhmän edellä melko vauhtia ja huipulla olimme 1h 40 min myöhemmin.  Alas lähtiessä tein itse pienen mutkan (n. 200 vertikaalimetriä) yrittäessäni löytää reittiä suojaiseen kuruun, mutta jouduin kuitenkin nousemaan takaisin ylös ja jatkamaan hieman turvallisempaa laskulinjaa. Alin 300 vertikaalimetriä matalan puuston suojassa oli koskematon ja päivän upein laskukokemus. Vow! – pohjattomasti pehmeää puuteria ;-).Sunnuntaina kävimme katsomassa Furuflatenissa josko Daltindenin laakso olisi ollut suojassa tuulelta, mutta turhaan. Päädyimme kokeilemaan jyrkähköä rinnettä Cavkkusista noin 5 km, kohti Tromssaa . Tulipahan ulkoiltua.Olimme taas yhtä kokemusta rikkaampana. Seuraava Lyngenin reissu sijoittuukin sitten huhtikuulle. Nyt ainakin uutta lunta näyttää tulevan mukavasti.

Fiiliksiä löydät täältä!

Tietoja reitistä

Sijainti Lyngen, Norway
Laji Telemark
Reitin pituus 25,84 km   ( 25844 m )
Kokonaisaika 05:44:12
Keskinopeus 5 km/h
Syke Max: - Avg: -
Reittiä katsottu 5582 kertaa

Korkeusprofiili(Kartalle pistettä klikkaamalla)

Kuvat

Kommentointi väliaikaisesti pois käytöstä / Commenting is temporarily unavailable.

Lataa reitti

Lataa reitti .gpx formaatissa

Linkitä reitti

iframe:
href:
URL:
Muut:
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • Technorati
  • Google Bookmarks
Takaisin reittilistaan
Copyright © 2010 Tietotalo Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Mika.Pitkamaki@tietotalo.fi Rovaniemi
Reittejä:
46 kpl

Yhteensä:
787,2 km