Kierros Chinyeron luonnopuistossa
16.4.2010 16.52.40

Chinyeron luonnopuistolle antaa leimansa Garachicon ja Chinyeron tulivuoret, joiden musta laava antaa maastolle oman värinsä. Alueella on useita kunnostettuja ja merkittyjä patikointipolkuja. Yritimme etsiä uutta omaa reittiä. Parin umpiperän jälkeen löytyikin ihan sopiva kierros, joka alkoi Montanetan kylästä, johon pääsee bussilla 360 Icod los Vinosista. Polku kohti Arenas Negrasin piknikpaikkaa lähtee San Fransiscon kappelin kohdalta tien toiselta puolelta. Kun polku myöhemmin ylittää tien TF-366, voi kulkea suoraan oikopolkua pitkin tai kävellä soratieitä aina Arenas Negrasiin asti. Kun jatketaan eteenpäin, polku poikkeaa oikealle Garachicon tulivuoren (myös nimellä Montana Negra) laavakenttää pitkin. Chinyeroa kohti jatketaan viitan mukaan. Ohitetaan pari polkujen risteystä. Chinyeron ympäri kulkee n. 5 km:n pituinen lenkki, joka on hyvä vaihtoehto jatkolle. Me jatkoimme kuitenkin soratietä kohti pohjoista. Hetken harhailun jälkeen löysimme oikean reitin Canal Vergaran vesikanavaa seurailevalle tielle, josta Teide oikealla ja Volcan Garachico vasemmalla hallitsevat maisemaa kuljettaessa takaisin kohti lähtöpaikkaa.

Tietoja reitistä

Sijainti Teneriffa
Laji Kävely
Reitin pituus 14,03 km   ( 14032 m )
Kokonaisaika 04:22:18
Keskinopeus 3 km/h
Syke Max: - Avg: -
Reittiä katsottu 3294 kertaa

Korkeusprofiili(Kartalle pistettä klikkaamalla)

Kommentointi väliaikaisesti pois käytöstä / Commenting is temporarily unavailable.

Lataa reitti

Lataa reitti .gpx formaatissa

Linkitä reitti

iframe:
href:
URL:
Muut:
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • Technorati
  • Google Bookmarks
Takaisin reittilistaan
Copyright © 2010 Tietotalo Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Anatonius
Reittejä:
239 kpl

Yhteensä:
3 370,3 km