Laajalahden Lukkojarruttajat (LuJa) kutsui hepolaiset ja Hepon lenkeillä käyneet kylään joululenkille sunnuntaina 20.12.2009.
Varsinainen lenkki lähti klo 10:00 Laajalahden kirjastolta (Kurkijoentie 24, Espoo), mutta mukaan saattoi liittyä myös Maunulan majalta klo 9:30. Matkaan lähti 8 ajajaa.
Lenkki ajettiin kauniissa uusmaalaisessa maalaismaisemassa polveilevia pikkuteitä pitkin, ja mukaan mahtui pari cc-pyörällä helposti ajettavaa metsäauto- ja polkuosuutta.
Lenkin virallinen osuus päätettiin Kivenlahden Essolle, jossa pidimme kahvihetken. Tällöin matkaa oli kertynyt 74 km (ajonaikainen keskivauhti 19 km/h). Allekirjoittaneelle kertyi kuitenkin siirtymineen päivän saldoksi 112 km, ja ulkosalla tuli vietettyä yli 7 tuntia :)