10. Högland - Pähkinäinen 46km (in total 419km)
29.6.2014 22.30.54

Sääennuste piti paikkaansa ja aamulla oli kova tuuli, 16m/s idästä. Vaikka ylitys ei ollut pitkä oli odotettava tuulen rauhoittumista. Lähdimme matkaan vasta kahdelta, kun tuuli oli hellittänyt. Aallotkaan eivät enää lyöneet kajakin kannelle, joten melonta oli mukavaa. Pienen ylityksen jälkeen pääsimmekin saarien suojaan, joten tuulen yltyessä pystymme melomaan Airistolle asti. Tuulet pysyttelivät kuitenkin koko loppupäivän poissa ja illalla keli oli jo aivan tyyni.

Airistolle tullessa Viking Line ja Tallink juuri saapuivat Turkuun, joten jouduimme hetken odottamaan Airiston ylitystä, että emme ole väylällä samaan aikaan! Airistolla oli muutenkin melko epämiellyttävä vellova aallokko. Tuuli ja veneliikenne olivat sekoittaneet koko meren. Melko pian Airiston jälkeen aloimme katselemaan hyviä yöpymispaikkoja, mutta saaret ovat täällä melko tiheään asuttuja tai sitten tuulille alttiita. Päätimme lopulta meloa Turun kaupungin omistamaan leirisaareen, Pähkinäiseen. Se on hieman reitiltä sivussa, mutta suojaisessa paikassa, jos keli yön aikana muuttuu huonommaksi.

Olimme perillä vasta puoli yhdentoista aikaan illalla, mutta saimme hyvän vastaanoton. Saarenhoitaja oli vielä kalassa ja tuli keittämään meille lämmintä kaakaota. Kyllä maistuikin hyvältä pitkän päivän jälkeen. Paikka on oikein miellyttävä kaikkine palveluineen. Teltat pystyyn ja unille noin kahdentoista tietämillä. Huomenna on myös pitkä päivä, kun suuntaamme Jannen ja Johannan luo Vähä Lehmämaahan. 

Tietoja reitistä

Sijainti Naantali
Laji Melonta
Reitin pituus 46,29 km   ( 46286 m )
Kokonaisaika 08:43:12
Keskinopeus 5 km/h
Syke Max: - Avg: -
Reittiä katsottu 2535 kertaa

Korkeusprofiili(Kartalle pistettä klikkaamalla)

Kuvat

Kommentointi väliaikaisesti pois käytöstä / Commenting is temporarily unavailable.

Lataa reitti

Lataa reitti .gpx formaatissa

Linkitä reitti

iframe:
href:
URL:
Muut:
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • Technorati
  • Google Bookmarks
Takaisin reittilistaan
Copyright © 2010 Tietotalo Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Minnailona Tampere
Reittejä:
34 kpl

Yhteensä:
1 307,9 km